tiistai 15. syyskuuta 2015

LadyComp kokemuksia

En kirjoittele tätä blogia enää, mutta huomasin saaneeni joitakin kysymyksiä liittyen LadyCompin käyttöön - päätin siis tulla vielä kertomaan kokemuksiani.

LadyComp on ollut minulla käytössä nyt hieman vajaan vuoden. Sinä aikana minulla on ollut viisi kokonaista kiertoa eli välillä kierron pituus on ollut jopa yli 80 päivää. Tämä johtuu tosiaan siitä, että käytin toooodella pitkään hormonaalista ehkäisyä eikä kehoni ole oikeastaan vieläkään palautunut siitä normaaliin rytmiinsä. Viimeisin kiertoni taisi olla noin 50 päivää, mistä iloitsin suuresti. Lääkäri kertoi, että hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen voi mennä jopa kaksi vuotta, ennen kuin kierto normalisoituu, joten "ei tarvitse huolestua".

Miten LadyComp sitten toimii? No sehän ei toimi jos minä en toimi. Toisin sanoen, olen saanut käytännössä vain punaista ja keltaista valoa. LadyCompin toiminta perustuu siihen, että se opettelee ensin oman kiertoni ja osaa sitten sen perusteella niitä valoja antaa, mutta näin epäsäännöllistä kiertoa ei pysty opettelemaan ja siksi valot pysyvät punaisessa ja keltaisessa. KUNNES. Ennen viimeisimpiä menkkojani sain yhteensä melkein viikon verran vihreitä valoja, sekä menkkojen jälkeen muutaman päivän. Siitäkös riemu repesi ja peitto heilui koko vuoden edestä! :D

Toivon, että kiertoni alkaa nyt tasaantua ja vihreitä valoja alkaisi tulla enemmän. Elokuussa kävin myös vyöhyketerapiassa, koska olin kuullut että siitä voi olla apua hormonitoiminnan tasapainottamisesta. Noin 1-2 viikkoa sen jälkeen menkat alkoi, joten se saattoi jopa toimia! Pyrin käymään vyöhyketerapiassa vielä pari kertaa syksyllä, jos lompakko antaa periksi.

Olo on kuitenkin niin vapaa ja onnellinen, etten aio enää koskaan koskea hormonaaliseen ehkäisyyn. Kondomien satunnainen käyttö ei minua haittaa.

Niin, ja en tullut raskaaksi eli LadyComp toimii kyllä hienosti. Minä vaan en toimi. :)

(Kuulin myös kaveriltani, että hänen siskonsa on käyttänyt LadyCompia vuoden ja se on toiminut todella hyvin, eli mitään negatiivista en osaa sen toiminnasta sanoa.)

tiistai 4. marraskuuta 2014

Meikkistudio ElinaK: Ripsitupsut ja rajaukset

Juhlin syntymäpäivääni vajaa kuukausi sitten kotibileiden merkeissä. Halusin olla oikein erityisen nätti, päivän sankari kun olin, mutta ripseni olivat edelleen tosi huonossa kunnossa elokuussa ottamani ripsipermanentin jäljiltä. Toisin sanoen, ripsien taivuttaminen ei meinannut onnistua ja ripsivärin jälkeen tulos ei ollut näyttävä vaan sotkuinen. Päätin siis hakea ammattiapua. ;)

Muistin törmänneeni monin eri tavoin nimeen ElinaK, vaikka en ollut itse koskaan käyttänytkään tämän palveluja. Googlasin Meikkistudio ElinaK ja lähetin sähköpostia suoraan Elinalle kysyäkseni, miten hän voisi minua pulmassani auttaa. Koska olen suhteellisen taitava laittamaan luomiväriä, en halunnut maksaa koko juhlameikistä. Teimme siis kompromissin ja sovimme, että Elina laittaa minulle ripsitupsut ja juhlavat rajaukset.

Menin meikkistudioon juhlapäivänä odottaen, että joudun siellä istumaan meikattavana vähintään tunnin. Tämä ajatus varmaankin tuli ripsienpidennysajoiltani. Elina kuitenkin sai ripset paikalleen ja rajaukset piirrettyä vartissa!! Olin todella ihmeissäni Elinan nopeudesta, taidosta ja hänen aikaan saamastaan lopputuloksesta. Olin niiiiin tyytyväinen! Kotona lisäsin mukaan luomivärit ja TADAA, juhlameikki oli valmis! Ripset ja meikit pysyivät todella hyvin koko illan, itse asiassa aamuun saakka, jolloin sain ne helposti pudotettua silmämeikin poistoaineella. On todella ihana tunne, kun kokee olevansa kaunis.


Kuten sanoin Elinallekin meikkistudiosta poistuessani: minusta tulee hänen vakioasiakkaansa!

Meikkistudio ElinaK sijaitsee Tampereella Kuninkaankadulla. Tässä hinnasto.


maanantai 3. marraskuuta 2014

Pohjustusmeikki Lumenen tapaan

Tässä tulee nyt postaus joka on ollut päässäni valmiina kirjoitettavaksi jo monta viikkoa, mutta jäänyt vähän näiden hifistelyjuttujen alle. :) Sain elokuun tienoilla jonkun hassun "hei herran jestas, minähän olen nainen!" -oivalluksen, joka sai minut tallustamaan Sokoksen kosmetiaosastolle tonkimaan tarjontaa. Koska en ollut vielä tarpeeksi uskalias kokeilemaan täysin uusia juttuja, pysyttelin edelleen Lumenen meikkivoiteessa, jota olen käyttänyt jo vuosia, mutta ostin rinnalle Lumenen meikin- ja silmämeikin pohjustusvoiteet sekä peitevärin.

Lumene meikin pohjustusvoide on höyhenen kevyttä ja... Miten sitä voisi kuvailla? Ymmärtääkö kukaan, jos sanon että huokoista? :D Se ei siis ole lainkaan öljymäistä tai rasvamaista, vaan levittyy iholle pehmeästi ja jättää täysin kuivan ja mattapintaisen lopputuloksen. Joskus olen jopa miettinyt pohjustusvoidetta levitettyäni, että jokos minä laitoin sitä vai kuvittelinko vain! Tämä meikin pohjustuvoide sopii minulle erityisesti siksi, että sen avulla meikkivoide asettuu paremmin ihohuokosia peittämään. Itselläni kun on nenässä niin valtavat ihohuokoset, että niihin kurkkaamalla näkee suoraan Narniaan. Word.

No sitten se sama tavara silmämeikkiä varten. Saattaa olla, että olen hieronut silmämeikin pohjustusvoidetta silmäluomille vähän turhan runsaalla kädellä, sillä se viilettää heti silmäluomen ryppyihin ja muodostaa siten vaaleita meikkiviivoja pitkin luomea. Tiedätte varmaan, mitä tarkoitan. Voidetta pitää siis useaan otteeseen taputella tasaiseksi, ennen kuin siihen uskaltaa ruveta luomiväriä laittamaan. Joka tapauksessa voide on palvellut tarkoitustaan hyvin, eli meikit todella pysyvät kauemmin ja suttaamatta.

Pari viikkoa myöhemmin tarkastelin meikkitulosta ja pohdin, että jotain puuttuu. Silmänaluset olivat tummat ja pari hassua finniä loistivat kuin ensi-illassa estradilla. Googlasin muutamia meikkausohjeita ja löysin puuttuvan palasen: peiteväri. TIEDÄN! Ihan naurettavaa ettei 25-vuotias nainen osaa näitä juttuja ilman Googlea! Hävettää. Joka tapauksessa kävin sitten ostamassa Lumenen peitevärin, jolloin sain meikkirepertuaariini oikein hienon eri värisen putilon. :) Tuo tavarahan kertoo olevansa tummille silmänalusille tarkoitettu, mutta itse vetelin sitä aivan huoletta muidenkin ihon virheiden päälle ja hyvin toimi! 

Nämä kolme yhdessä vanhan ystäväni, Lumenen mattameikkivoiteen kanssa tekevät todella kauniin, virheettömän ja mattapintaisen ihon. Harmittaa, että hoksasin tämän vasta nyt, koska teini-iässä olisin to-del-la-kin kaivannut peitevoidetta ihovirheiden peittämiseksi! Tiesin kyllä aina näiden olemassa olosta, mutta jotenkin kai kuvittelin niiden olevan humpuukia, jolla yritetään rahastaa... No, nyt tiedän paremmin ja hyvä niin.

Kyllä kelpaa ihmisen meikata!









keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Polar Loop -aktiivisuusranneke: Mahtava vekotin!

Olen varmaankin jo pariin kertaan maininnut - tai vähintään vihjannut rivien välissä - etten ole maailman aktiivisin tai reippain ihminen. Liikunta ja ulkoilu ovat aina olleet minulle vaikeita asioita. Olen aina keksinyt tekosyitä olla liikkumatta. Olen liittynyt monta kertaa kuntosalille - ja eronnut salilta yhtä monta kertaa. Olen innostunut juoksemisesta - ja menettänyt innostukseni. Olen lihonut, olen laihtunut, olen lihonut uudelleen.

Kotona minulla on mies, joka harrastaa monta kertaa viikossa liikuntaa. Hän kuitenkin harrastaa joukkuelajeja, joten meille ei ole koskaan muodostunut tavaksi esimerkiksi käydä yhdessä iltakävelyillä. Tämä on mielestäni todella harmillista, koska minun kaltaistani ihmistä motivoisi eniten juuri se, että joku läheinen ihminen on mukana tsemppaamassa.

No, teknologia apuun! Olen jo pitkään harkinnut Polar Loop -aktiivisuusrannekkeen hankkimista, mutta olen murehtinut siitä onko laite todella hintansa väärti. Nyt huomasin rannekkeen työkaverillani ja sain "todellista" palautetta siitä. Työkaverini oli tykännyt aktiivisuusrannekkeesta todella paljon ja se oli todella motivoinut häntä "kiertämään vielä vähän pitemmästi" koiraa ulkoiluttaessa. 

Ei muuta kuin nokka kohti Giganttia! 

Polar Loop maksoi Gigantissa muistaakseni 76€. Netissä oli nyt hintana 79€, mutta en kyllä mielestäni maksanut siitä niin paljoa. Oli miten oli. Hinta kirpaisi, mutta ajattelin että jos tämä motivoi minua liikkumaan, se on ehdottomasti sen arvoista!

Rannekkeen käyttöön ottaminen ei ollut ihan se kaikista helpoin homma, koska ranneke piti leikata omaan ranteeseen sopivaksi. Mukana kuitenkin tuli kätevä mitta ja "työkalut" rannekkeen lyhentämiseen, joten onnistuin sen säätämisessä loppujen lopuksi oikein helposti. 


Ranneke näyttää kellonajan, päivittäisen kalorikulutuksen, aktiivisuuden ja askelten määrän. Aktiivisuuden kohdalla on palkki, joka täyttyy sitä mukaa kun kävelee, seisoo tai muuten liikkuu. Palkin jälkeen näkyviin tulee "TO GO" -tiedot:

1. Kuinka pitkään pitää lenkkeillä tai harrastaa muuta hikiliikuntaa, jotta palkki täyttyy.
2. Kuinka pitkään pitää kävellä, jotta palkki täyttyy.
3. Kuinka pitkään pitää seistä, jotta palkki täyttyy.


Tämä "aktiivisuuspalkki" on ollut minulle se suurin motivaattori! Kun palkki ei ole edes puolillaan täynnä, tulee suorastaan pakonomainen tarve liikkua siihen enemmän täytettä. Tänään olin koko päivän koulutuksessa ja nousin monta kertaa kesken kaiken seisomaan, ettei koko päivä olisi pelkkää istumista. Ranneke on myös siitä kätevä, että siinä on vain yksi nappi jota painelemalla saa esiin kaikki tiedot. Toisin sanoen, tätä osaa käyttää kuka tahansa!

Latasin puhelimeeni Polar Flow -sovelluksen, johon voin yhdellä napin painalluksella synkronoida rannekkeeni tiedot bluetoothin kautta. Sovellus kertoo, mikä on päivän aktiivisuuden määrä, sekä näyttää kuinka pitkään olen nukkunut/levännyt, istunut, seissyt, kävellyt tai juossut. Seuraavana päivänä voi myös katsoa edeltävästä päivästä sanallisen palautteen, joka on mielestäni tosi kiva. Sovellus sanoo nätisti, jos olet istunut liikaa ja kehottaa jaloittelemaan enemmän. Lisäksi sovelluksesta näkee unen laadun (olettaen että on nukkunut ranneke kädessä). Itselläni on ollut pääsääntöisesti noin 7h rauhallista unta ja 1-2h rauhatonta unissaan riehumista.


Ranneketta ladataan usb-johdolla, mikä on todella kätevää erityisesti jos omistaa irrallisia laturipäitä. Silloin ei tarvitse synkata ranneketta tietokoneeseen koskaan, ellei halua.

Olen toistaiseksi ollut aktiivisuusrannekkeeseen erittäin tyytyväinen! Teen istumatyötä, joten istumista tulee päivittäin tooooodella paljon, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Nyt olen muistanut paremmin jaloitella välillä ja ihan vaan nousta seisomaan hetkeksi. Lisäksi olen käynyt pienillä kävelyillä kesken työpäivän ja työpäivän jälkeen - satoi tai paistoi. :)


Lady-Comp ja hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen - Ensimmäiset fiilikset

Lady-Comp on saapunut ja ollut käytössä nyt tasan viikon! Aivan ensimmäisenä aamuna vehje näytti vihreää valoa, mutta päätin olla uskomatta siihen. Toisaalta silloin oli menossa tyhjennysvuoto. Sen jälkeen laite on näyttänyt vain punaista valoa. En osaa sanoa, tulkitseeko se nyt, että olisi ovulaatiovaihe menossa vai onko tämä sitä "tutustumista". Sen verran ymmärsin jo ennen laitteen käyttöönottoa, että laite näyttää ensimmäiset 1-3kk keltaista ja punaista valoa, koska se vasta tutustuu käyttäjänsä kiertoon eikä "uskalla" vielä luvata ns. varmoja päiviä.


Lady-Comp on ollut tosi helppokäyttöinen. Luin käyttöohjeet ensin läpi koskematta laitteeseen ollenkaan, ja sitten uudelleen siten että samalla näpläsin nappuloita ohjeiden mukaan. Lady-Comp on herättänyt minut joka aamu yllättävän siedettävällä herätysäänellä ja lämpötilan mittaus on onnistunut vaikeuksitta. Lämpötilaa mittaava sensori asetetaan kielen alapuolelle ja tietokone mittaa lämpötilan siinä köllöttäessäsi. Tärkeintähän on se, että ennen lämpötilan mittausta ei saa nousta ylös - ei edes istumaan! Tietokone piippaa, kun lämpötilan mittaus on valmis, jolloin vaaraa uudelleen nukahtamisesta ei ole.


Vielä en tietenkään osaa sanoa, toimiiko hedelmällisyystietokone todella ehkäisyvälineenä. Tämä selviää sitten, kun vihreitä päiviä alkaa tulla ja niiden mukaisesti aikataulutetaan rakkauden hetkiä. ;) Tarkempia kokemuksia siis siinä vaiheessa!

No mutta, nyt päästään siihen ehkäisyn lopettamiseen! Siitä on nyt vähän reipas 2 viikkoa, kun otin ehkäisyrenkaan (NuvaRing) pois. Kärsin parina päivänä aika kovasta päänsärystä, mutta muuten olo on ollut aivan huikea! Tuntuu kuin olisin kävellyt vuosikausia sumussa ja nyt löysin tieni pois sieltä! Minulla on virkeä olo, pystyn keskittymään töissä ihan eri tavalla kuin ennen ja huomaan olevani iloisempi. Aamuisin ei väsytä eikä tee mieli torkuttaa herätyskelloa. En olisi ikinä uskonut, että vaikutukset ovat näin käsin kosketeltavia! Tuntuu, että "batshit crazy bitch" muuttui kertaheitolla elämäniloa uhkuvaksi nuoreksi naiseksi!

Vielä en ole huomannut finnejä tai hiusten putoilua, toivottavasti näitä haittavaikutuksia ei myöskään ilmene. Miksi kukaan ei kertonut, että elämä on näin ihanaa?